------------------------------------------------------
Kesä - 05
Matkarakastajan
kesään mahtui tapahtumia laidasta laitaan ja orkesteri kiittää kaikkia siihen osallistuneita henkilöitä. Auton lainauksista
erityis kiitoksen ansaitsee Bravuuri yhtyeen laulusolisti Jaakko Kauppila. Kiitos! Kesän aloittaa keikka Raahessa,
jossa orkesteri toimii esiintyvänä bändinä Tiiranlinnassa järjestettävässä Bändikilpailussa.
21.05
– Raahe ( onko punahehkuinen levy kuuma.. )
Aamu
alkaa varusteiden hankinnalla, joten suunnataan Ouluun DVD kameraan levyjä ostamaan ja visiitille oulun musiikkiliikeiden
ihmeelliseen maailmaan. Tätä päivää onkin jo odoteltu jonkin aikaa ja sen voikin aistia jo aamulla lievänä hermostuneisuutena,
ja pullojen kolisteluna. Kun ostokset saadaan tehtyä niin eikun porukka kasaan ja karavaani kohti Raahea.. Road Crew ei ehkä jäsen määrällään vaikuta, mutta ammattitaito on taattu, -monitoimimies Ville on
turvaamassa tekniikkaa ja yleistä järjestystä..
Keikkapaikalle saavutaan ja tilat tarkastetaan, kaikkihan näyttää
hyvältä. Ollaan hieman etuajassa, backlinen kasaus on vasta meneillään ja soundchekin
alkuun on vielä aikaa, joten on aika lähteä tarkastamaan hotellin ”tilat” (– meitä oikeasti kiinnostaa)..
Soundchek
on paketissä ja fiilikset on hyvät, eikä keikan alkuun ole enää kuin 6 tuntia, jonka ryhmä päättää käyttää ruokailuun ja tutustumiseen
Raahen kauniiseen kaupunkiin. Kaupungissa kiertelyn päätteeksi on todettava, että kaupunkihan
se kyllä on, mutta ihmisiä täällä ei taida olla –siittä en tiedä onko vika ajankohdassa vai meissä itsessään, sillä
kaupunki vaikuttaa autiolta..
Kun
ruoat on syöty ja oluet juotu, on aika vetäytyä hotellin saunatiloinhin juomaan lisää olutta, saunomaan ja pitämään ”taktiikkapalaveri”
illan koitoksesta. Kaikki hyvin! Ennen hotellihuoneeseen sulkeutumista käydään vielä nauttimassa Tiiranlinnan ruokatarjoilusta
ja yleinen mielipide on että tiiranlinnassa osataan tehdä pirun hyvää ruokaa. Hotellihuoneessa kukin suorittaa omat tärkeät
rituaalinsa, ohjelmassa joogaa, kuviokelluntaa ja käsitöitä.. Vielä ennen omaa
settiä pitää käydä väijymässä pätkiä kun lavalla tahkoaa Myrkkykieli, Pilvilinnan
Pienet Soturit, Silent threnody ja Luminapolaris..
Matkarakastajan
setissä saattoi havaita ”lievää ylilatautumista”, vai oliko se humalaa? Yleisön vähäinen määrä vaikutti fiilikseen
alentavasti mutta kuitenkin kunnialla loppuun asti vedetty keikka, joten hyvä mieli jäi kompuroinnista huolimatta.. Tekniikalle kiitos –kaikki toimi loistavasti., Paikalla olleille raahelaisille plussa läsnäolosta,
ja tulematta jättäneille…..kiitos.

Näin
kun setti on ohi ja kamat pois lavalta on aika kerätä yhteen ajatukset keikasta
–siis hotellin baariin.. Jälkeenpäin
voikin vain ihmetellä miten niin pienessä ajassa näinkin pieni ryhmä voi tuottaa niinkin paljon tyhjiä tuoppeja ja drikkilaseja.
kai se on se jano? Illan mittaan tuli ilmi että myös Myrkkykieli yhtyeen
Ronos pitää oluesta ja sen aiheuttamasta humalatilasta. Asia jätkä.
Ennen aamunkoittoa nähtiin myös kipua, tuskaa ja ahdistusta,
kun Kitarataiteilija Henkka todisti kuinka kuuma punahehkuinen levy voi olla. –Vitun kuuma ON! Ensiapua antoi Ville.
Hella 1 – Henkka 0.
--------------------------------------------------------------------------------------------
04.06.05 – Liminka Rantakylärock
Liminkaan lähdettiin muuten samalla setillä kuin raahessa oltiin, paitsi että alkoholi jätettiin treenikämpille.. Yleensä keikkaa jännittää aina, mutta
keikka ilman ainoatakaan rentouttavaa olutta ja jännitys nousee heti toiseen potenssiin! Nyt ei tiedä mitä odottaa illalta..
Keikkapaikalle saavuttiin jälleen hyvissä ajoin ja backlinen
kasaus oli meneillään. Ensimmäiset vihjeet illan meinigistä tuli samalla kun paikallinen 5 hengen ryhmä rymisi taksista ulos mukanaa grilli, grillattavat ja olutta. Paljon olutta.. Olihan tänään koulut loppunut!
Eli odotettavissa oli varsin hilpeää menoa..
Backline kuosissa ja soundchekkiä tekemään. Kaikki toimii ja lavasoundi saatiin yllättävän loistavaksi, tuntuu
ettei millään halua soundcheckiä lopettaa, vaikka kaikki on kunnossa ja useampi biisi jo soitettu. Porukkaakin alkaa vähitellen valua ympäristöön ja fiilikset
nousee. Ei malta odottaa illan ”kliimaksia”.
Ensimmäinen bändi nousee lavalle ja alkaa coveroida YUPtä….sujuvasti, joten ryhmämme liittyy yleisön joukkoon
väijymään bändiä omaa vuoroaan odotelleen.. Tunnelmä on varsin hyvä vaikka suuri osa ”yleisöstä” onkin keskittynyt enemmänkin hukuttamaan kuluneen
kouluvuoden muistoja, kuin katsomaan bändejä.. Rantalakeus –lehden toimittaja tulee pyytämään haastattelua, sopiiko? Kyllä kiitos. Ainoa lehti jonne matkarakastaja ei haastattelua anna on 7päivää ja
Tekniikan Maailma..
Show time. Keikka meni lähes loistavasti, ongelmia ei ollut ja bändi soundas hyvältä. Nyt tuntui setti loppuvan
kasken ja intoa olisi riittänyt vaikka kuinka. ”Kestocover” rafaelin enkeli sai yleisöäkin laulamaan. Parhautta.
Keikan jälkeen ryhmän kesken henkevää keskustelua ”aktista”, kaikilla hyvä mieli ja keikka saa kouluarvosanan
9. Yhteenvedossa päätämme jatkossa nauttia vain alkoholittomia keikkoja! omg.
Kiitokset: Rockpiste/tekniikka, Airiina, Terje.

Matkarakastaja Rantalakeus -lehdessä.
|